Tasaisin väliajoin minulta kysytään vinkkejä lasten kanssa liikkumiseen julkisissa kulkuneuvoissa. Miten toimia, jos lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla ja liikkuminen pelottaa, jos lapsi itkee junassa tai kiukuttelee bussissa. Aiheeseen liittyy kasvatuksellisia ja sosiaalisia dilemmoja eikä vastaus ole yksinkertainen.

Vanhemmat sukupolvet ovat eläneet ajan jolloin lasten kasvatuksessa keskityttiin lähinnä siihen, että lapsen tuli olla hyväkäytöksinen. Itkeminen ja huutaminen eivät sopineet tähän muottiin, joten “negatiiviset” tunteet tuli häivyttää. Hyvän käytöksen aatos ei kuitenkaan ole ainoastaan vanhemman sukupolven vitsaus. Odotamme sitä edelleen erityisesti muiden ihmisten seurassa. Tämän hetkisen tiedon valossa tiedämme, että tunteiden salliminen on yhteydessä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja pienen lapsen tunnesäätelytaidot ovat luonnollisesti hyvin kehittymättömät.

Julkisilla liikkuessaan lapsi voi kohdata monenlaisia tunteita. Jännitystä, pelkoa, iloa ja haaveiden toteutumista. Tilanne voi stressata lasta, joka synnyttää monenlaisia reaktioita. Voimakkaasti reagoivan lapsen kohdalla julkisilla liikkuminen voi aiheuttaa pelkoa ja stressiä myös vanhemmissa, jolloin mukaan pakataan kassikaupalla leluja ja rusinoita. Keventääkseni tätä kuormaa kokosin muutaman vinkin millä toimilla me olemme selvinneet:

Ennakointi

Lapsella ei ole aikuisen tavoin elämänkokemuksen kautta syntynyttä tietoa tulevasta, joten he eivät voi myöskään luoda mielikuvia siitä, mitä julkisissa matkustaminen tarkoittaa saati millaista käytöstä heiltä odotetaan. 

Viimeistään leikki-ikäisten kanssa tilanteita kannattaakin käydä läpi keskustellen ja leikin kautta. Meillä on esimerkiksi rakennettu duploista junan leikkivaunu, jossa odotetaan vuoroa liukumäkeen. Bussipysäkillä kerron, että nousemmeko kyytiin etu- vai takaovesta. Käyn asian läpi siitä huolimatta, että olisimme tulleet rattailla, koska lapsella rattaisiin ei yhdisty samanlaista tietoa kuin aikuisella.

Mihin tyyliin puhun?

Omaa puhetta kannattaa tarkkailla, koska lapset ottavat sanat hyvin konkreettisesti. Esimerkiksi bussi ei todellisuudessa pudota ketään pysäkille tai jätä kyydistä. 

Omilla sanoillaan saattaa myös huomaamattaan lietsoa jännitystä. Tulevat tapahtumat kannattaa käydä ennakkoon läpi, mutta niistä ei kannata luoda liian jännittäviä tai asettaa liian suuria tavoitteita.

Pitäydytään rutiineissa

Meille juna- ja bussimatkat ovat niin perusarkea ettemme juhlista tai lepyttele matkaajaa rusinoilla tai kettukarkeilla. Pitäydymme kiinni rutiineissa ja eväitä syödään matkanteon lomassa vain, jos ruoka-ajat niin edellyttävät. 

Mitä tekemistä?

Tiedätkö sen tunteen, kun luulet myöhästyväsi junasta. Olet tullut asemalle puolijuoksua ja epäilet koko matkan, että muistitko pakata lompakon. Istahdat lopulta junaan, tunnet lompakon taskussasi ja huokaiset helpotuksesta. Jos tässä vaiheessa joku alkaisi vierestä huutelemaan: Ota takki pois päältä! Otatko vettä? Haluatko värittää värityskirjaa vai katsoa ohjelmia? Niin et varmasti soisi hänelle lempeitä katseita.

Lapsella jo ajatus matkustamisesta voi nostaa kierroksia joten se, että on noussut kyytiin on jo riittävästi. Vannon, että lapsi keksii jatkoa heti, kun hän on siihen valmis. Lyhyillä matkoilla pelkkä ympäristön havainnointi riittää.