Miten vähentää eläinperäisiä tuotteita ruokavaliosta?

Kirjoittaja

Enni Niittykangas

Siirryin kasvispainotteiseen ruokavalioon noin 10 vuotta sitten ja maitotuotteista luovuimme muutamia vuosia sitten, kun vegaaniset tuotteet yleistyivät kaupoissa. 

Miten vegaaneille naureskellut lihansyöjä kääntyi liki vegaaniksi ja mikä auttoi muutoksen toteutumiseen?

Nyhtökaurapiirakka
Suolaiset piirakat saa tehtyä helposti myös vegaanisesti

Miten kasvissyöjäksi?

Siirtymä kasvissyöjäksi oli helppoa opiskelijana. Muuttaessani uudelle paikkakunnalle päätin, että siitä lähtien syön opiskelijaravintoloissa ainoastaan kasvisruokaa ja uudet opiskelijaympyrät mahdollistivat sen, ettei minun tarvinnut selitellä muutosta kellekkään.

Opiskelijaravintolat pelastivat minut keripukilta ja muilta puutostaudeilta, koska siirtymä kasvissyöjäksi oli helppouden lisäksi tietämättömyyden ja osaamattomuuden huipentuma. Ostin kotiini pussillisen tummaa soijarouhetta, jota liotin, paistoin ja maistelin. Sillä reseptillä pussi kesti riittoisasti usean vuoden. Keittiöstä karsin pois kaiken lihan, mutten osannut korvata sitä millään, eikä kasvipohjaisia lihankorvikkeita ollut vielä tämän hetkisen malliin saatavilla. Jauhelihan jäädessä pois makaroniannokseni kylkeen kuuluikin vain voi ja ketsuppi. Minut oli opetettu laittamaan ruokaa, mutten ollut siitä kiinnostunut enkä varsinkaan opettelemaan uusia reseptejä kasvisversiona.

Onnekseni tapasin puolisoni ennen opiskeluoikeuden päättymistä, koska hän oli perehtynyt myös kasvisresepteihin. Muuttaessamme yhteen hän ei suostunut koskemaan makaronimössööni ja minun oli pakko opetella kasvisruoan salat. Ensitöikseen puolisoni opetti minua maustamaan soijarouheen, tekemään seitania ja maistuvien kokeiluiden myötä löysin kokkailun ilon. 

Vegaaninen nyhtökaurapiirakka
Jokapaikan nyhtökaurapiirakka on helppo ja nopea valmistaa

Kohti vegaanista ruokavaliota

Söin opiskelijaravintoloissa 9 vuoden ajan ja sinä aikana ennätin vertailla monet kasvisruoka ja vegaaniset annokset. Seurasin viikosta toiseen, kun vegaaniystävälleni tarjottiin juustoisten kasvisruoka-annosten sijaan pakastevihanneksia vedessä ja fleksaajana pidin vegaaniutta täytenä hulluutena.  Yhtäkkiä vegaaniset ruoat saivat kaupoissa oman hyllynsä ja kaurajuomien kilpakehittely alkoi. Liityin mukaan vegaanihaasteeseen Docventuresin innoittamana ja maitotuotteet korvautuivat lähes huomaamattomasti kaura- ja soijapohjaisilla tuotteilla.

Muutos ei ollut ehdoton eikä ole sitä vieläkään. Perheessämme on monia ruoka-ainerajoituksia, joiden vuoksi emme voisi olla täysin vegaaneja. Lisäksi opiskelijaravintoloissa nähdyt pakastevihannesannokset ovat piirtyneet niin tiukkaan verkkokalvoilleni, että tilaan lapselle päiväkodissa mieluummin kasvisruoan kaurajuomalla ja valitsen ruokaloissa kasvislinjaston vegaanisen sijaan, vaikka vuosien saatossa kehitystä on varmasti tapahtunut. Varalta seuraan säännöllisesti päiväkodin aterialistaa ja vertailen ravintoainepitoisuuksia, mutten enää vain epäluuloisuuttani vaan myös opettaakseni itseäni.

Vegaanin kalakeitto annos kuvattuna ylhäältä päin. Vegaanin kalakeitossa kala on korvattu tofulla.
Kalaton keitto on yksi koko perheen vegaanikeittojen suosikki resepti

Miksi kasvisruoka on tärkeää?

Ilmastokriisin vuoksi meidän jokaisen tulisi olla valmiita syömään kuten ravintosuositukset ohjaavat ja jättää eläinperäisten tuotteiden kulutus vähemmälle. Joidenkin laskelmien mukaan pelkästään sillä, että me kaikki söisimme vain kasvisruokaa, emme edes tarvitsisi muita ilmastotekoja. Ehdoton plussa on myös oikein koostettuna terveydelliset hyödyt ja eläinten oikeudet.

Lautasella vegaanista kalakeittoa, jossa kala korvataan tofulla. Vieressä hapankorppuja.
Vegaanin kalakeitossa kala korvataan tofulla ja kermaisuus luodaan kaurakermalla.

Miten päästä alkuun?

Itselleni merkittävimmät lähtölaukaukset muutokseen olivat:

  1. Kaupoissa vegaanisten vaihtoehtojen hyvä saatavuus. Kiitos kaikille vegaaneille! Ilman teitä tämä ei olisi meille kaikille nyt näin helppoa.
  2. Kasvisruokavaihtoehtojen hyvä tarjonta. Nykyisin melkein jokaisesta ruokalasta ja ravintolan listalta löytyy kasvisvaihtoehdot eikä niiden valintaan vaadita lääkärintodistusta.
  3. Tuki. Vegaanihaaste ja puolisoni kannustus auttoivat opettelemaan uutta. Vegaanihaasteeseen voi liittyä milloin vain mukaan täältä ja sieltä on mahdollista saada myös tukihenkilö. Olen tehnyt haasteen useampaan kertaan vakoillakseni reseptejä ja muistuttaakseni itseäni vegaanisen ruokavalion tärkeydestä.
  4. Älä lamaannu, jos muutos tuntuu liian suurelta. Vaikka ei pysty sitoutumaan uuteen 100%, niin ei hätää. Tärkeintä on että 90% on kunnossa. 
  5. Tutustu rauhassa. Muistan, kun vaihdoin maidon kaurajuomaan en olisi koskaan uskonut, että tulen juomaan sitä suoraa lasista. Uusiin makuihin kuitenkin tottuu ja tuotteet kehittyvät hyvää tahtia. Jos et pidä jostain: odota, kokeile uudestaan tai kokeile toista tuotetta.

Helpottaakseni muutosta käy tutustumassa meidän 6 viikon ruokalistaan. Ruoan nimeä klikkaamalla aukeaa resepti. Joissain kohdissa voi olla perinteinen resepti, mutta niissä maitotuotteet korvataan kasvisversiolla ja kananmunan voi usein jättää kokonaan pois. 

Tässä linkki uusimpaan ruokalistaan. Vanhaan listaan pääset tutustumaan tästä ja vielä vanhempaan  tästä

Jaa suosikkivegereseptisi kommenteissa, niin päästään myös maistelemaan!

Lue lisää
Lue lisää
Instagram
YouTube
Sosiaalinen liikkuminen

Sosiaalinen liikkuminen

Lue, miksi pyöräily- ja kävelyolosuhteet vaikeuttavat sosiaalista liikkumista? Sosiaalisen liikkumisen esteet ovat keskeisimpiä ongelmia, miksi aktiivinen liikkuminen ei ole motivoivaa saati kilpailykykyistä autoiluun verrattuna.

Raskaana pyöräily

Raskaana pyöräily

Raskauden aikaisissa liikuntasuosituksissa pyöräily on mainittu sopivaksi raskauden aikaiseksi liikuntalajiksi, joten pyöräilyä ei kannata vähentää, jos se on ollut luonnollinen liikkumismuoto myös aiemmin.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *