Potkupyöräily on aloitettu nyt meilläkin ja lapsen etenemistä on ollut ihana seurata. Parhaillaan rattaisiin ei malteta tulla ollenkaan. Matkat puistoon ja takaisin edetään hitaasti ihmetellen (ja tärkeimpänä ihan itse) potkupyörällä. Kerron tässä tekstissä miten me aloitimme potkupyöräilyn opettelun ja miksi toimimme näin.

On hyvä pitää mielessä, että lapset ovat erilaisia eikä oppiminen tapahdu hetkessä. Taidon oppimisesta tiedetään jo nykyään varsin paljon ja samoja lainalaisuuksia voi käyttää kaikkien lapsien kanssa tästä huolimatta.

Taidot eivät etene portaittain

Omasta lapsuudestani muistan pyöräilyn opettelun tapahtuneen seuraavasti:

1. Kolmipyörä, jolla opeteltiin polkimien pyöritystä ja ohjailua
2. Polkupyörä apurattailla, jolla harjoiteltiin polkemista ja ohjaamista.
3. Polkupyörä ilman apurattaita, johon vanhempi työnsi vauhtia tai tuki etenemistä.

Monista taidoista ajateltiin siihen aikaan, että meillä on selkeät ennakkovaatimukset taidoille. Ennakkovaatimukset tuli hallita, ennen kuin taito voi kehittyä. Todellisuudessa taitojen oppiminen on paljon monimutkaisempaa. On hyödyllistä oppia useita asioita, jotka liittyvät samankaltaisiin taitoihin. Järjestyksellä ei välttämättä ole niin suurta merkitystä. 

Ostimme potkupyörän jo helmikuun alussa lapsen ollessa noin 1,5 vuotias. Annoimme lapsen leikkiä, potkutella ja tutustua siihen sisällä. Viikottain se oli mukana useampia lyhyitä tai pitkiä hetkiä. Pyörää käänneltiin ja sen osia tutkittiin tarkasti. Välillä pyörä oli ylösalaisin, jotta renkaat sai pyörimään vapaasti. Välillä renkaisiin soviteltiin muita leluja, joiden kautta lapsi näki miten ne toimivat keskenään. Sisätiloissa käveltiin potkupyörä jalkojen välissä eikä liikkuminen ollut vielä varsinaista potkuttelua. Sisätiloissa tilaa oli myös rajatusti ja lapsi nosteli pyörää tehdäkseen U-käännöksiä, peruutti ja käveli pyörän kanssa oviaukoista ja pujotteli lelujen välistä.

Lapsi on huomaamattaan leikin ohessa opetellut tasapainotaitoja. Mieleeni jäi pehmolelun potkupyöräily, jolloin lapsi yritti hallita pyörää yhdellä kädellä samalla pidellen lelua istuimella. Käännöksien ja kääntelyiden myötä lapsi on saanut hyvän kuvan potkupyörän painosta ja oviaukoista pujottelu auttanut ymmärtämään omia ulottuvuuksia. Sisällä tehdyn pyörän nostelun kautta lapsi oli oppinut, esimerkiksi ylittämään katukivetyksen ilman erillistä opettamista. Hienolla termillä tätä kutsutaan implisiittiseksi oppimiseksi, jossa oppiminen tapahtuu huomaamatta. 

Tämän vastakohta on eksplisiittinen oppiminen. Kärjistetty esimerkki tästä olisi viedä lapsi suoraan tasaiselle alustalle, asetella lapsen kädet ja jalat valmiiksi ja antaa tarkkoja ohjeita miten potkuttelu tehdään. Näin oppiminen jää varsin pintapuoleiseksi, koska lapsen omaa tutkimista ei pääse tapahtumaan.

Virheet ovat osa hyvää oppimista

Taitoja oppiessa virheitä saa sattua. Potkupyöräilyssä ne ovat horjahduksia, lapsen kaatumisia, pyörän kaatumisia ja monia muita. Virhe kannattaa nähdä vain suorituksen variaationa ja jokaisesta niistä opitaan jotain. Jos virheitä yritetään kitkeä pois ja niille annetaan negatiivinen paino, ne eivät opeta ja harjoittelun riemu vähenee lapsen alkaessa välttelemään virheitä.

Virheiden merkitys on jopa niin tärkeä, että oppiminen todennäköisesti vähenee samaa tahtia kuin virheiden määrä laskee. Tämä on positiivinen asia, jos potkupyöräily tai pyöräilytaidot ovat riittävällä tasolla turvalliseen liikkumiseen. Jos pysyttelemme ainoastaan mukavuusalueella, kun taitoa halutaan kartuttaa, se heikentää kehitystä. Vanhempana se tarkoittaa uskallusta antaa lapsen kokeilla potkupyöräilytaitojensa rajoja turvallisessa ympäristössä.

Taidon oppiminen ei vaadi tunteja vaan keskittymistä

Sitkeästi pysyvä myytti on ns. 10 000 tuntia harjoittelua tekee mestariksi. Harjoittelumäärällä on merkitystä, mutta määrä ei korvaa laatua. Lapsilla keskittyminen voi vaihdella päivästä toiseen ja keskittyminen yhteen asiaan on hankalampaa kuin aikuisella.

Asetimme potkupyörän helposti saataville lapsen huoneen nurkkaan pyöräilykypärän kanssa. Lapsi sai ottaa sen omatoimisesti silloin kuin halusi ja joskus vanhempana tarjosin sitä seuraavaksi leikiksi. Joskus kiinnostus loppui jo ennen kuin kypärä oli päässä ja joskus leikki pyörän kanssa kesti toistakymmentä minuuttia.

Taidon oppimisen kannalta keskeisessä osassa on motivaatio, joka on ylimillään kaikissa niissä lyhyemmissä tai pidemmissä hetkissä, kun lapsi on uppoutuneena leikkiin. Keskittyneet yksittäisetkin toistot ovat tärkeitä oppimisen kannalta. Lapsi saattaa vaihtaa leikkien välillä monta kertaa eikä pitkän keskittymisen odottaminen ole realistista tai välttämätöntä.

Kannustan kaikkia vanhempia antamaan potkupyörän lapselle muihinkin leikkeihin eikä säästämään sitä vain itse pyöräilyä varten. Kaikki tutkiminen ja tutustuminen laajentaa lapsen ymmärrystä pyöristä ja rakentaa hyvää liikkumispohjaa myös isompiin pyöriin ja muihin samankaltaisiin taitoihin.

Katso lisää perhepyöräilyn aiheista Tarakalla YouTubesta!